Hannu Rautopuro jatkaa seuran johdossa

17.11.2017

Vihdin Urheiluveteraanien vuosikokous valitsi Hannu Rautopuron jatkaman seuran puheenjohtajana vuodelle 2018. Uutena seuran hallitukseen valittiin Maija-Liisa Mertanen, hänet valittiin erovuorossa olleen Veli-Matti Laitisen tilalle, Laitinen sai myös seuran 2017 tunnustuspalkinnon. Hallituksessa jatkavat: Matti Mäkilä sihteerinä, Reijo Sundell rahastonhoitajana ja jäsenkirjurina, Sirkka-Liisa Eloranta, Risto Kemppainen sekä Annika Suominen.

Vahvistetun toimintasuunnitelmaan mukaan seura järjestää ensikesänä kahdet kansalliset yleisurheilukilpailut Nummelan urheilukentällä, toukokuussa perinteiset Kevätkisat 27.5. sekä elokuussa 26.8. pidettävät Ennätyskisat. Osallistumisen puolella pääpaino on Aikuisurheiluliiton SM-kisoissa. 13.1. vauhdittomat hypyt Porissa, Tampereella16.-18.2 pidettävät SM-hallikilpailut sekä kesällä Helsingissä pidettävät SM-kilpailut. Kansainväliin arvokilpailuihin on mahdollisuus osallistua seuraavasti: 19.03.2018-24.03.2018 EM-hallit, Madrid Espanja.29.06.2018-1.07.2018 PM-kilpailut, Ruotsi (paikka vielä avoin) sekä 4.9.-16.9.2018 MM-Kilpailut Malaga Espanja.

Kokouksen päätteeksi palkittiin 2017 menestyneitä urheilijoita. Seuran parhaana SM-pisteitä keränneenä urheilijana palkittiin Minna Koivuniemi, hän keräsi seuralle kauden aikana 50 sm-pistettä. Naisurheilijana Maija-Liisa Mertanen, hänen parhaana saavutuksenaan oli Tanskan Aarhusista EM-hopeamitali. Miesurheilijana palkittiin Antti Miihkinen, Antin paras saavutus oli MM-pronssimitali Korean Deagusta. Kaiken kaikkiaan seura palkitsi 14 urheilijaa, jotka ovat saavuttaneet mitaleita SM-tasolla. Vihdin Urheiluveteraanien menestys kaudella 2017 oli loistava. Kansainvälisellä tasolla saavutettiin MM-kilpailuista 3 mitalia ja yksi pistesija, EM-tasolta 3 mitalia ja kaksi pistesijaa. PM-tasolta saavutettiin 6 mitalia ja 2 pistesijaa. Vihdin Urheiluveteraanien riveissä SM-tasolla kilpaili kaikkiaan 40 urheilijaa, saavuttaen 25 kultamitalia, 23 hopeamitalia, 28 pronssimitalia sekä 48 pistesijaa.