Tietoja seurasta

Toimintamme

Vihdin Urheiluveteraanit on vuonna 1980 perustettu yleisurheiluun keskittyvä seura, joka kuuluu Suomen Aikuisurheiluliittoon (SAUL). Vuosien mittaan olemme saavuttaneet menestystä laajalla rintamalla SM-, EM- ja jopa MM-tasot mukaan lukien. Lajikirjomme kattaa koko yleisurheilun skaalan: juoksu, kävely, hypyt, heitot ja moniottelut. Ja mestareita löytyy joka sektorilta, tältäkin vuodelta.

ViUv:n urheilijat osallistuvat aktiivisesti kansallisiin aikuisurheilukisoihin, usein kimppakyydeillä matkaten, joten lähtemisen kynnys on matala. Jäsenillä on osallistumisoikeus SAUL:n toiminnan piiriin kuuluviin kilpailuihin. Seura tukee vähintään SM-tason kisoihin osallistumista, kansainväliset kisat käydään joko omina tai SAUL:n ryhmämatkoina.

Harjoittelemme kesäisin Nummelan urheilukentällä torstai-iltaisin. Joka kesä pyrimme järjestämään aikuisten yu-koulun heti alkukesästä alkaen, sinne ovat myös uudet jäsenet tervetulleita.

Talvisin harjoittelemme yhdessä sunnuntaiaamuisin Nummelan lukion salilla ja jäsenemme käyvät lisäksi eri liikuntahalleissa, esim. Liikuntamyllyssä, lajitreeneissä. Harjoitusryhmissämme on monen lajin osaavia aktiiveja, jotka kykenevät antamaan arvokasta valmennustukea lajien parissa aloitteleville.

Seuran itse järjestämiä kisatapahtumia ovat perinteiset Nummelanharjun Hölkkä huhtikuussa ja Nummelan Kevätkansalliset yu-kisat touko-kesäkuun vaihteessa. Niistä on hyvä aloittaa kilpailuharrastus, ja treenit voi aloittaa kanssamme lukion salilla.

Seuraan voi liittyä kuka vaan

Jäsenistössämme on monenkirjavaa urheilutaustaa: koko ikänsä urheilleita, todella menestyneitäkin, aktiiveja, välivuosien jälkeen uudelleen aloittaneita, aikuisina suoraan ”pystymetsästä” urheilun pariin löytäneitä sekä ”muuten vaan” harrastajia ja harjoittelijoita. Meillä on yhdessä mukavaa, sekä omien kanssa että muiden seurojen kilpa- ja harjoittelukumppaneiden kesken. Aktiivien menestys tulee sitten bonuksena.

Liity mukaan! Seuran toimihenkilöiden yhteystiedot ja seuraan liittymislomake löytyvät näiltä kotisivuilta. 09/2016 HR